maanantai 6. maaliskuuta 2017

Yitong HotPot - Tampere

Uskaltauduimme ravintolaan sisään sunnuntaipäivänä vaikka ravintola ammotti tyhjyyttään. Itseäni ainakin, hieman aina epäilyttää ravintola joissa ei ole ainoatakaan asiakasta.. hmm.. rohkeasti vain kohti uusia kokemuksia!
Pöytään istumaan ja selailemaan ruokalistaa. Tarjolla olisi ollut Hot Pot annoksia ja vissiin sushiakin, mutta päädyimme tällä kertaa kiinalaiseen ruokaan. Tilausta tehdessämme tarjoilija mainitsi että ruoan tulo kestää n. 20min. tuohan ei meitä haitannut... mutta tuo aika taisi lopulta olla varmaan tunti. Siis todella hidas palvelu vaikka olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Hieman tilausta tehdessä hämmensi myös se että jouduimme tekemään tilauksen englanniksi. Eihän se toki haitannut, mutta tähän ei ole vielä niin suomessa tottunut :) 
Ehkä Tampere alkaa olemaan jo niin ISO ja  kansainvälinen kaupunki, että ravintoloissakin joutuu jo tilaamaan ruuat kieliä puhumalla :)
Lopulta kuitenkin juomat ja ruuat saatiin. Plussana täytyy mainita myös alkupalaksi tarjoiltu Bing-leipä tällaista ei ole omalle kohdalle aiemmin tullutkaan. Jonkinlainen voitaikinan tapaisesta tehty rapsakka "leipä" eikä ollenkaan hassumpi... maistui :)


Ruoka annoksemme olivat perinteinen Cashaw kana ja toisena Hao Pan inkiväärikanaa seesamikastikkeessa. Molemmat todella hyvän makuisia, mutta inkiväärikanan kastike oli aivan liian makeaa ja alkoi pitemmän päälle hieman tökkiä. Pienissä määrin kuitenkin erittäin hyvän makuinen. Cashew kana oli todella hyvänmakuinen ja onnistunut.
Omasta mielestäni kyllä Tampereen kiinalaisten ruokien kärkipäätä. Harmi vain että palvelu oli todella hidasta.

Cashew kana
Hao Pan inkiväärikanaa seesamikastikeessa


Ravintola on iso ja paikkoja riittää, sisustus siiti ja kivan näköinen. Pakko kuitenkin mainita, että ravintolassa oli myös todella viileää. Ruokaa odotellessa olisi melkein tehnyt mieli laittaa toppatakki päälle. Eiköhän lämmitys oikein toimi ? 
No joo.. Hyvä ruoka mutta muuten huono ensi kokemus. Saapa nähdä milloin tulee toiste käytyä.. vai tuleeko?

Tuomiokirkonkatu 24, Tampere


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti